Tänä kesänä oon ehtinyt makustella erilaisia unelmia. Olen muun muassa uneksinut majakkasaarella asumisesta (kuvittelen sen aika Muumipappa ja meri -tyyliseksi) ja neljän tunnin bussimatkalla tutkinut merimieskoulutuksen pääsykoevaatimuksia leikitellen päässä alan vaihdolla. Olen maannut laiturilla järven rannassa itä-Suomessa ja juossut Ahvenanmaalla uimaan rankkasateessa ja tuulessa.
Siistejä reissuja ja siistejä juttuja. Mutta joka kerta, kun olen päässyt takaisin Helsinkiin, hymisen itsekseni tyytyväisyydestä. Kyllä se vaan on niin, että kesä-Stadi on se juttu. Mbarin terassi hämärtyvässä illassa. Uunisaaren lämpimät kalliot. Mattolaituri. Ja se, että bileiden päätteeksi voi hetken mielijohteesta piipahtaa Sompasaunalle, heittää vaatteet myttyyn ja lainata kaverin pyyhettä, heittää löylyt viidentoista vieraan ihmisen kanssa ja pulahtaa uimaan mereen aivan kaupungin edustalla, on aika ihanaa. Aallot, lähes täysi kuutamo ja tähdet luovat puitteet, joissa vain kiittää luojiaan siitä, että mulla on vielä kolme viikkoa aikaa nauttia tästä kaupungista.
Jos täältä jotakin tietää jo etukäteen kaipaavansa, se on ihmisten ohella meri. Pitkään ajattelin, etten halua lähteä vaihtoon minnekään, missä merta ei ole. Ja ei, se kaupungin keskellä oleva jokipahanen ei ole sama asia kuin meri, eikä järvi ole, eikä uima-allas tai mikään muukaan pahainen lähde. Meren edellyttäminen sijainnilta vaihtopaikkaa valitessa kuulosti kuitenkin sen verran rajoittavalta - ja kieltämättä pöllöltä - että päätin luopua ehdottomuudestani. Ja kai sitä voisi ajatella, että Lontoossa on jotakin sellaista, mitä Helsingissä ei välttämättä ole..
Silti tiedän jo etukäteen, että jonkin asteisista vieroitusoireista tulen kärsimään. Siispä tänä kesänä on ollut hyvä syy uida joka kerta, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus, ja napsia kuvia takaraivossa ajatus: näitä mä sitten voin talvella selailla, jos ikävä yllättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti