Luminen Helsinki ja muita juttuja joululomasta

Reilut kaksi viikkoa Suomessa. Siinä ajassa ehtii käydä pulkkamäessä Kaisaniemessä, joulukävelyllä Esplanadilla, pelata sulkapalloa isin kanssa, tyhjentää punaviinipullon parhaassa seurassa, kuunnella surullisia joululauluja, turhautua oman asunnon puutteeseen, tajuta jonkin aikakauden päättyneen, ostaa ihanien tyttöjen kanssa juustoa Hakaniemen hallissa, ilahtua puoli yhdeksän uutisten muuttumattomasta konseptista, lukea aamuisin Hesaria, katsoa Hurjaruuthin talvisirkuksen, syödä blinejä, istua kaivatussa Kaisa-kirjastossa, mennä Suomenlinnaan, vuokrata molemmat Bridget Jonesit ja tehdä pitsaa, leipoa pahaa pullaa, käydä Stockalla, ylittää Espoon ja Helsingin rajan lukemattoman monta kertaa, juoda kahvia ja syödä Snöreä pakkassäässä Töölön parhaimman kiskakahvilan terassilla, katsoa jouluaattoiltana Pikku naisia ja kuunnella äidin kanssa aamiaisella enkelikelloa.

Kun lähdettiin Lontoosta, tunsin naurettavaa haikeuttaa jättää edes pariksi viikoksi nämä kulmat. Mietin puoliksi salaa, oliko se nyt virhe pyörtää päätös ja lähteä sittenkin Helsinkiin joulunviettoon. Ei se ollut; se oli ihanaa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun olin liikuttua bussimatkalla Lauttasaareen kyyneliin asti Kaken kehys ja Kaihdin Casadina -kylteistä, tajusin miten hyvä päätös oli pitää pieni joulubreikki. Ja melkein saman tien epäilin, että kevätlukukaudella saattaa tulla pieni koti-ikävä. No jaa. Olen hyvä manaamaan aina välillä. Ja tietysti, saattaahan se tulla. Mutta kyllä palaaminenkin tuntui hyvältä. Lontoossa on kirkasta ja koleaa, juuri sellainen mikä mun silmissä on tyypillinen Lontoo-sää, ja kaduilla oli vilkasta ja eläväistä, ja kotikulmilla oli niin tuttua. Käytiin meidän lähikaupassa, purettiin tavarat. Syötiin terassilla burgerit ja juotiin ginger beeriä, sitä Old Jamaicaa, jota täällä saa joka kaupasta, Suomessa vain parista. Ehkä vielä pienet päiväunet tähän väliin, ja sen jälkeen voin pikku hiljaa valmistautua tsekkailemaan, millainen on Lontoo, osa 2.

On aika jännä havahtua siihen, että loppusuoralla vedellään. Tai no, ensimmäisen lukukauden loppua, onneksi. Jo etukäteen tiesin, että ehdottomasti haluan lähteä koko vuodeksi. Mutta jos nyt yrittää edes kuvitella, että koko homma olisi ollut tässä - no, se olisi vain ollut ihan liian vähän.

Hassua on myös lähteä Suomeen pariksi viikoksi. Tavallaan on haikeat fiilikset siitä, että pyörsin päätökseni jäädä jouluksi ja varasin lennot pienessä koti-ikävän puuskassa. Kieltämättä on siistiä päästä näkemään taas tyyppejä, käydä kävelyllä Kaivarinrannassa, tietää miten kaikki käytännön asiat toimii, palloilla ehkä vähän vähemmän hömelösti perusjutuissa ja mennä bodypumpiin. Toisaalta on hassua mennä Suomeen ilman vakituista kämppää ja kiertää kylässä eri paikoissa, ja joulu Lontoossa olisi voinut olla aika tunnelmallinen; olisi voinut varata pöydän ravintolasta, käydä katselemassa jouluvaloja, varata liput Swan Lake -balettiin ja juoda portviiniä. Jälkimmäisen aion kyllä suorittaa missä tahansa jouluna hengailenkin.

Tänään Borough Marketilla vastustin viimeisiä houkutuksia ja tyydyin kikherneburgerini jälkkäriksi juomaan kahvin mulled vinen sijaan, vaikka jokaisella kojulla oli höyryäviä metallipatoja ja ihania tuoksuja. Suosittelen muuten kumpaakin, jos Lontooseen sattuu - sekä Monmouth -kahvilaa, jossa on ainaisen ryysiksen lisäksi super hyvää cappuccinoa, että Borough Marketin kojujen mulled vinea. Pahvimukillinen auttaa kivasti hyytävässä tuulessa palelemiseen, mutta tuntui sittenkin snadisti huonolta idealta, koska toisin kuin ilmeisesti kaikki muut UCL:n opiskelijat, itse en ole vielä vapautunut deadlineista, vaan pidän huomenna presentaation. Olen siis viettänyt koko aamupäivän hautautuneena sänkyyn (kyllä, yksikerroksiset ikkunat on ilmeisesti tosiaan briteille se juttu) viiden kirjan ja monistekasan kanssa. Valittaisin, mutta a) kyseessä on vapaaehtoinen presentaatio, jonka pitämisestä en kehdannut kieltäytyä b) olisin vapautunut hommasta ihan vain pysymällä hiljaa viime perjantaina, kun kyseisen kurssin vetäjä oli unohtanut asian. Voin siis syyttää vain itseäni. Sitä paitsi viime viikolla karkasin vähän omille lomille ja kävin hengittelemässä Brightonissa, jossa oli myrskyinen ranta, aallonmurtajien yli pärskyvä meri ja lumous ennallaan. Joten kai sitä vielä jonkinlaiseen loppurutistukseen kykenee.

Vielä vikat slaidit kasaan, muutama juttu natseista ja Natalia soimaan, ja eiköhän se sitten ole siinä tältä erää. Lontoo, osa 1, kiva, kuitti ja kiitos!