lauantai 22. helmikuuta 2014

11 kirjaa, jotka muuttivat maailman



In your status line, list 10 books that have stayed with you in some way. Don't take more than a few minutes and don't think too hard - they don't have to be the "right" or "great" works, just the ones that have touched you.

Facebookissa jossakin vaiheessa kuljeskeli tämmöinen. Pakko myöntää; kukaan ei tullut haastaneeksi mua ja olin salaa vähän pettynyt. Äsken sitten se tuli mieleen, kun aloitin aamun hehkuttamalla kirjoja, jotka ovat vaikuttaneet elämänkulkuun. Ja sitten tuli mieleen, ettei sitä kai mihinkään olla kirjattu, että kymmenen tärkeän kirjan listaaminen vaatisi haasteen. Että kai niitä voi listailla mielin määrin, jos tykkää. Oma listahan näytti lopulta tältä:

1. Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun on etuoikeutetusti ensimmäinen, joka tulee mainita. Ei liene sattumaa, että viime vuonna sain tekstiviestin: Luen tässä just Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun. Voin kertoa, oot tullut pari kertaa mieleen. Luin ensimmäisen kerran seiskalla ja se kolisi ja kovaa. Vuosikausia mun omissa novelleissa elettiin puhdasta Honkasalo-pastissia, rakastettiin leveitä ikkunalautoja, Kalliota ja vallattuja taloja. Tikkareita syöviä anarkistipoikia ja Sonic Youthia. Joistakin ratkaisuista on tullut pohdittua jälkikäteen, että miten suurelta osalta kyseinen kirja vaikutti. Pakko rakastaa.

2. Maija-Leena Rosin Heterotehdas. Televisiomainonta sukupuolituotantona. Tämänkin taisin lukea noin 13-vuotiaana, ja tietokirjojen puolella yksi tärkeimmistä lukemistani. Löysin kirjastossa ensimmäinen kerran yhteiskuntatieteet -osaston ja hamstrasin puolet siitä kotiin. Valtaosa oli liian vaikeita sittenkin, mutta Rossin teoksen luin lähes yhdeltä istumalta. Ookoo, representaatio tuotti jonkin verran päänvaivaa 13-vuotiaalle, mutta keskeinen sisältö oli tajunnanräjäyttävä. Ilmiö oli vähän sama kuin minkä Almodovarin Kaikki äidistäni oli tehnyt elokuvien puolella: sukupuolet näyttäytyivät tuotettuina, identiteetit päällekkäisinä, eikä mikään ollutkaan niiden maailmassa itsestään selvää tai sen luonnollisempaa kuin luonnottomampaakaan. On aika hankala kuvata sitä, miten suurta nautintoa ajatus tuotti murrosikäisenä. Äkisti maailmassa olikin vähän enemmän tilaa hengittää.

3. Albert Camus’n Sivullinen. Ihmisen oikeus olla teeskentelemättä tunteita, joita ei todellisuudessa tunne. AAAAA. Olin tähän asti ajatellut, että klassikoksi tituleeratut kirjat on tylsiä. No, en ajatellut enää.

4. George Orwellin 1984. Toinen klassikkokamaan menevä teos, johon suhtauduin vähän epäluuloisesti. Orwellin Puilla paljailla oli herättänyt suuren rakkausreaktion, Eläinten vallankumous ei puolestaan oikeastaan iskenyt millään tasolla. 1984 meni uudiskielineen kaikkineen suoraan lempikirjojen joukkoon.

5. Louisa M. Alcottin Pikku naisia. Hyvässä ja pahassa. Bethistä tuli vuosikausiksi roolimalli, vaikka loppujen lopuksi on tosi perverssiä pitää roolimallinaan sitä kaikista ujointa, arkailevinta tyyppiä, joka lopuksi kuolee keuhkotautiin. Hmm. Plus koin vuosikausia huonoa omatuntoa, ettei musta koskaan tulisi yhtä hyvää ihmistä.

6. Salla Simukan Kun enkelit katsovat muualle. Romanttisessa teinikirjassa tyttöpari voi lopuksi saada toisensa. Eikä homouden tarvitse olla ”juttu”, se ”teema”, mistä kirja varsinaisesti kertoo, vaan se kuvaa ihan normaalia teinirakkautta. Jossa vaan molemmat sattuu olemaan tyttöjä. Shokeeraavaa.

7. Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Silkkaa Helsinki-rakkautta. Tyypit, yksityiskohdat ja vielä kerran se kaupunki.

8. Vanhan rouvan salaiset paperit. Kirjoittajaa en edes muista, mutta luin tämän kymmeniä kertoja. Lastenkirja, jossa sisarukset Claudia ja Jamie karkaavat kotoa ja piiloutuvat Metropolitan-museoon. Jostakin syystä elättelin pienenä kummallisen pitkään karkausfantasioita ja viimeistään tämän kirjan jälkeen museoon piiloutumisen fantasioita. 18-vuotiaana New Yorkissa mun tärkeimpiä missioita Metropolitanissa olikin etsiä se katossänky, jossa Claudia ja Jamie nukkuivat.

9. Pirkko Saision Punainen erokirja. En tiedä, onko missään kuvattu hylätyksi tulemista yhtä sydäntä särkevästi. Tunnelmat ja kirjoitustapa iskivät kovaa, kun 16-vuotiaana luin ensimmäisen kerran.

10. Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Itse asiassa se ei ole totta, että tämä kirja olisi seurannut mukana mitenkään pitkään. En tiedä, kolahtaako se enää edes vuoden kuluttua. Mutta se on listalla siksi, että se oli yksinkertaisesti parasta, mitä mun käsiin saattoi sattua tänä talvena. Otin sen töissä käsiini matkalla hyllyttämään sitä, muutin mieleni ja palasin takaisin kassalle se mukana. Se oli pakko ostaa mukaan, ja herätti lähes kivuliaan täydellisen tunnistamisen tunteen lisäksi epäilyksen, että olen laverrellut omista fiiliksistäni turhan suurisuisesti jossakin kahvilassa Riikka Pulkkisen kerätessä materiaalia viereisessä pöydässä. Toinen mahdollinen tulkinta olisi tietysti, että nuorten, suklaasta ja korkokengistä nauttivien kaupunkilaisnaisten jutut ja läpät ovat aika helposti löydettävissä itse kunkin elämästä. Jos siis sattuu määritelmän täyttämään.

11. Listassa lukee kymmenen, mutta oh well, kuka näitä laskee. L. M. Montgomeryn Runotyttö -sarjaa en nimittäin voi jättää pois. Jos Bethin kiltteys aiheutti jonkinlaisen alemmuuskompleksin, Emiliassa oli enemmän särmää, ailahtelevuutta ja samaistuttavuutta. Ja toisin kuin Anna -sarjassa, Emilia osattiin jättää nuorena ja kauniina kirjailijana, juuri elämänsä rakkauden löytäneenä, eikä Montgomery rasittanut sarjaa jatko-osilla, joissa olisi kuvattu hänen lapsiaan, avioliitto-ongelmiaan ja perhe-elämäänsä. Luojan kiitos.

Kirjojen lisäksi olen pohtinut seuraavia asioita tänä viikonloppuna: 1. Mango toimii aika kivasti Old Jamaican Limited edition -erässä (onks se teksti luotu luomaan paniikkia: TESTAA NYT, MUUTEN JÄÄT ILMAN?) 2. Taistolaislaulut kuulostaa yllättävän hyvältä. 3. Manteleiden paahtaminen ja maustaminen savusuolalla, hunajalla ja rosmariinilla johtaa aivan tajuttoman koukuttavaan yhdistelmään. 4. Kaiken listaaminen voi alitajuisesti olla seurausta myös liiasta Bridget Jonesin lukemisesta. Sanoisin taas ”oh well”, mutta mussa heräsi vakava epäilys, että se ainakin juontaa juurensa Bridgetistä, joka on viime päivinä tuntunut tunkeutuvan joka paikkaan, vaikka ei tärkeimpien kirjojen listalle päässytkään. Sori. Kaikella rakkaudella Bridget, en koe että meidän yhteinen taival olisi vielä niin pitkällä.







Terveisiä Aleksandriasta.
Bridget Jones's diary, Lontoo ja Starbucks. Mitä tähän nyt sitten sanoisi. Toisinaan kliseitä tarvitaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti