torstai 13. marraskuuta 2014

Aika harvakseltaan tulee nykyisin kirjoiteltua ruokajuttuja. Luulen, että hommaan vaikuttaa eniten kaksi käytännön asiaa: 1) jos luettavaa on parisataa sivua viikossa ja muitakin aktiviteetteja kiinnostaa tehdä, ruokahifistely jää ihan jo aikataulusyistäkin sivurooliin 2) mun muutoin ihanassa kodissa keittiökomero on pieni, laskematilaa vähän, ja varustukseen ei kuulu uunia - oikeastaan, varustukseen kuuluu yksi keittolevy ja mikro. 

Kolmas syy on seurausta kahdesta edellisestä. Musta tuntuu järkevämmältä säästää ihmiset näkemästä kuvia, joissa yritän instagramin filttereillä säätää mikrossa lämmitetyn pakastepitsan herkullisen näköiseksi ateriaksi.

Mutta kyllä aina välillä tulee arkenakin tehtyä poikkeuksia. Eilen muisteltiin Brightonin ikävässämme kaupungin täydellistä kasvisravintolaa ja sen halloumiburgereita lisukkeineen - ja päätettiin kokeilla jotain uutta vaihteeksi. Vaikka suhtaudun bataattiin vähän ennakkoluuloisesti, kuten lähtökohtaisesti kaikkeen makealta vivahtavaan ruokaan keittiössä, kokeilu bataattiranskalaisista onnistui yli odotusten. Plussaa myös helppoudesta ja nopeudesta. Ja vaikka käytössä olisi uuni, kannattaa kokeilla paistinpannua! 

Bataattiranskalaiset

3 isohkoa bataattia
sitruunamehua
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

majoneesia (lisukkeeksi)

Kuori bataatit ja leikkaa lohkoiksi. Kuumenna runsaassa oliiviöljyssä pannulla, mausta suolalla ja mustapippurilla. Kun lohkot ovat kypsyneet pehmeiksi, valele päälle vielä sitruunamehua. Nauti majoneesin kanssa.



Peeäs. Koska tällä kyseisellä aterialla nautittiin myös kuriositeettina mainittu mikrossa lämmitetty pakastepitsa, jätin kuvat ottamatta. Ja ihan noin niin kuin esteettisistä syistä kuva bataattiranskalaisista on Brightonin Food for friends -ravintolasta, ei omasta keittiöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti