No jaa. Sen verran vaivattomasti muistin ne, että sen unohduksen autuudesta voidaan olla monta mieltä. Mutta silti tänään on ollut helppo hymyillä, kun Lontoo on näyttänyt parhaat puolensa. Eilinen meni lähinnä kotona vetelehtiessä ja leffoja katsoessa, mutta tänään olen herännyt hyvin nukkuneena, lukenut Guardiania aamiaisen äärellä, lähtenyt kävelylle. Aurinko paistoi ja kreiseimmät tulivat vastaan lenkkeillen topit päällä. Lea Riverin varrella on paljon jokilaivoja, joissa ihmiset asuvat; aika monet olivat tänään ulkona laivoista siivoilemassa ja laittamassa kukkaruukkuja laivojen katolle. Tuntui keväältä.
Kävelin, otin randomilla bussin, kävelin taas vähän lisää. Kävelin lähes neljä tuntia. En eksynyt matkalla kotiin Clissold Parkista. Kotona olen tsekkaillut tulevia keikkoja ja innostunut koko ajan vähän lisää. Koko ajan muistaa lisää asioita, joita aluksi suunnitteli tekevänsä, ja sitten unohti. Jos 16-vuotias minä olisi tiennyt, että olen ollut koko syksyn Lontoossa käymättä kuuntelemassa yhtään punkkikeikkaa, en olisi antanut itselleni anteeksi. Yritän korjata asian mitä pikimmiten: esimerkiksi tiistaina heti olisi tarjolla queer punx -ilta. Ja sunnuntaille keikka Jamboreessa, jonne yritettiin saada aikaiseksi mentyä koko syksy - pakko mennä nyt, ettei nyt käy samoin kuin syksyllä. Sen lisäksi jatkan listaa koko ajan päässäni: olisi kivaa ehtiä meloa kajakilla Lea Riverilla, käydä Marble Archilla katsomassa Bollywood -leffoja ja tutustua paremmin museoihin. Ajattelin myös elvyttää varhaisteini-iästä tutun konseptin nimeltä bussiseikkailu, jota harrastettiin Espoossa juoden salaa Oharilta ostettua kaljaa ja palellen keksimättä mitään muuta tekemistä. Bussiseikkailu on nimensä mukaisesti sattumanvaraisten bussien kyytiin hyppäämistä tarkoituksena olla tietämättä, minne puolelle kaupunkia törmää. Jopa Espoossa aikoinaan saattoi päätyä peräti juttelemaan vieraille varhaisteineille bussin takapenkillä ja jakamaan kristillisesti ne taskulämpimät bisset, joten konseptin menestyksellisyyttä ei sovi epäillä.
Kun lukukausi alkaa, on iso riski, että hienojen suunnitelmien täytäntöönpano saattaa vähän joutua tekemään tilaa kirjastolla istumiselle. Mutta juuri siksi ajattelin, että ainakin seuraava viikko on nähtävänä tilaisuutena tehdä mahdollisimman paljon. Ja tämä ilta. Joten, eiköhän ne tämän päivän viisaat sanat ja kauhean kiusallisesti Coelhoon vivahtavat carpe diem -hehkutukset ala olla sitten tällä erää tässä, Brixton kutsuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti