Ihan sairaan hyvä päivä

Joinakin päivinä tietää heti aamulla, että mikään ei tule onnistumaan. Että saattaisi olla parempi vaihtoehto vetää peitto korville ja toivoa voivansa nukkua huomiseen.

Toisina sitä herää remonttimeteliin ja huoneeseen tulvivaan valoon, ja tuntee välittömästi ytimissään, että tästä tulee ihan sairaan hyvä päivä.

Tällä viikolla olen kokenut jo molemmat.

Ensimmäisenä päivänä ajattelin sekavia ajatuksia, vetelehdin kotona, podin huonoa omatuntoa vetelehtimisestä ja siitä järjettömästä väsymyksestä, joka viime aikoina on välillä iskenyt. Ja ennen kaikkea yritin löytää edes jonkinlaista vastausta melko hahmottomaan kysymykseen siitä, mitä mä nyt ihan oikeasti haluaisin.

Tänä aamuna herätessäni se vastaus ja tajuamiset tuntuivat äkillisesti paljon selkeämmiltä kuin eilen. Mitä mä haluun. Ja miksi. Ja kenen tähden, kenelle. Ne tajuamiset vivahtaa ääneen sanottuina yhtä latteilta jaaritteluilta kuin Paulo Coelho -mietelausekalenterin viisaudet, joten ehkä jotkut asiat on parempi jättää sanomatta. Sen verran niistä uskaltaa sanoa, että maailmassa tuppaa välillä unohtamaan sen, mikä on välittömästi ja kyseenalaistamattomasti järjettömän nautinnollista ja tekee onnelliseksi, ja alkaa vahingossa luoda suunnitelmia, joiden toteutuessa elämästä ei tulisi yhtään kivempaa. Pikemminkin, elämästä saattaisi tulla pakertamista ja uurastamista sellaisten asioiden parissa, jotka ovat oikeastaan ihan vääriä. Uurastaa kyllä saa, mutta mieluummin tavoitellessaan omia juttujaan, eikä good on paper -unelmiaan.

Noo. Kerrankos sitä hairahtaa self help -viisasteluun yrittäessään kuvata tajunnanräjäyttäviä tosiasioita.

Viime yönä sanoin ääneen kaksi unelmaani. Tänä aamuna keksin noin tsiljoona lisää. 

Haluan asua joskus elämässäni jonkin aikaa New Yorkissa. Haluan kirjoittaa.

Haluan uida meressä elämässäni mahdollisimman paljon, ja mieluiten asua sen lähellä.

Haluan hyvää ruokaa ja hyvää viiniä, ja istua lukuisia iltoja niiden ja ystävien kanssa. Haluan pitkiä aamuja kahvin ja sanomalehtien ääressä.

Haluan paneutua lisää suomalaiseen prostituutiokeskusteluun ja siinä käytettyihin argumentteihin, seksuaalikasvatuksen ihanteisiin ja sen luomiin normeihin, Espanjan sisällissotaan lähteneihin anarkisteihin, RAF:n ideologisiin tavoitteisiin ja diagnooseihin, kuten epilepsiaan ja hysteriaan, sekä niiden takia tehtyihin pakkostereilisaatioihin. Ihan noin muutamia mainitakseni. Maailmassa on ihan liian monta kiinnostavaa asiaa, että osaisi tässä vaiheessa valita. Ilmeisesti haluan siis opiskella lisää.

Haluan matkustaa mahdollisimman paljon.

Haluan asettaa tavoitteet korkealle, mutta en halua tehdä elämässäni 60-80 tuntista työviikkoa. Ellei se työ sitten itsessään anna niin suurta nautintoa, että se on sen arvoista. En halua, että huipulle tähtäisi siksi, että voisi vain todistaa muille ihmisille mihin halutessaan kykenee. Tai itselleen, jos niikseen tulee. Siellä pitää olla itsessään tavoittelemisen arvoista olla.

 

Sen lisäksi tajusin, että espanjankielisen punkin huudattaminen puoli yhdeksältä aamulla remonttitalossa on ihan ookoo - ei kukaan siellä voi kuitenkaan nukkua.