In your status line, list
10 books that have stayed with you in some way. Don't take more than a few
minutes and don't think too hard - they don't have to be the "right"
or "great" works, just the ones that have touched you.
Facebookissa jossakin
vaiheessa kuljeskeli tämmöinen. Pakko myöntää; kukaan ei tullut haastaneeksi
mua ja olin salaa vähän pettynyt. Äsken sitten se tuli mieleen, kun aloitin
aamun hehkuttamalla kirjoja, jotka ovat vaikuttaneet elämänkulkuun. Ja sitten
tuli mieleen, ettei sitä kai mihinkään olla kirjattu, että kymmenen tärkeän
kirjan listaaminen vaatisi haasteen. Että kai niitä voi listailla mielin
määrin, jos tykkää. Oma listahan näytti lopulta tältä:
1. Laura Honkasalon Sinun
lapsesi eivät ole sinun on etuoikeutetusti ensimmäinen, joka tulee
mainita. Ei liene sattumaa, että viime vuonna sain tekstiviestin: Luen
tässä just Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun. Voin kertoa, oot tullut
pari kertaa mieleen. Luin ensimmäisen kerran seiskalla ja se kolisi ja kovaa.
Vuosikausia mun omissa novelleissa elettiin puhdasta Honkasalo-pastissia,
rakastettiin leveitä ikkunalautoja, Kalliota ja vallattuja taloja. Tikkareita
syöviä anarkistipoikia ja Sonic Youthia. Joistakin ratkaisuista on tullut
pohdittua jälkikäteen, että miten suurelta osalta kyseinen kirja vaikutti. Pakko
rakastaa.
2. Maija-Leena
Rosin Heterotehdas. Televisiomainonta sukupuolituotantona. Tämänkin
taisin lukea noin 13-vuotiaana, ja tietokirjojen puolella yksi tärkeimmistä
lukemistani. Löysin kirjastossa ensimmäinen kerran yhteiskuntatieteet -osaston
ja hamstrasin puolet siitä kotiin. Valtaosa oli liian vaikeita sittenkin, mutta
Rossin teoksen luin lähes yhdeltä istumalta. Ookoo, representaatio tuotti
jonkin verran päänvaivaa 13-vuotiaalle, mutta keskeinen sisältö oli tajunnanräjäyttävä.
Ilmiö oli vähän sama kuin minkä Almodovarin Kaikki äidistäni oli
tehnyt elokuvien puolella: sukupuolet näyttäytyivät tuotettuina, identiteetit
päällekkäisinä, eikä mikään ollutkaan niiden maailmassa itsestään selvää tai
sen luonnollisempaa kuin luonnottomampaakaan. On aika hankala kuvata sitä,
miten suurta nautintoa ajatus tuotti murrosikäisenä. Äkisti maailmassa olikin
vähän enemmän tilaa hengittää.
3. Albert Camus’n Sivullinen.
Ihmisen oikeus olla teeskentelemättä tunteita, joita ei todellisuudessa tunne.
AAAAA. Olin tähän asti ajatellut, että klassikoksi tituleeratut kirjat on
tylsiä. No, en ajatellut enää.
4. George Orwellin 1984.
Toinen klassikkokamaan menevä teos, johon suhtauduin vähän epäluuloisesti.
Orwellin Puilla paljailla oli herättänyt suuren
rakkausreaktion, Eläinten vallankumous ei puolestaan
oikeastaan iskenyt millään tasolla. 1984 meni uudiskielineen
kaikkineen suoraan lempikirjojen joukkoon.
5. Louisa M.
Alcottin Pikku naisia. Hyvässä ja pahassa. Bethistä tuli
vuosikausiksi roolimalli, vaikka loppujen lopuksi on tosi perverssiä pitää
roolimallinaan sitä kaikista ujointa, arkailevinta tyyppiä, joka lopuksi kuolee
keuhkotautiin. Hmm. Plus koin vuosikausia huonoa omatuntoa, ettei musta koskaan
tulisi yhtä hyvää ihmistä.
6. Salla Simukan Kun
enkelit katsovat muualle. Romanttisessa teinikirjassa tyttöpari voi lopuksi
saada toisensa. Eikä homouden tarvitse olla ”juttu”, se ”teema”, mistä kirja
varsinaisesti kertoo, vaan se kuvaa ihan normaalia teinirakkautta. Jossa vaan
molemmat sattuu olemaan tyttöjä. Shokeeraavaa.
7. Kjell Westön Missä
kuljimme kerran. Silkkaa Helsinki-rakkautta. Tyypit, yksityiskohdat ja
vielä kerran se kaupunki.
8. Vanhan rouvan
salaiset paperit. Kirjoittajaa en edes muista, mutta luin tämän kymmeniä kertoja.
Lastenkirja, jossa sisarukset Claudia ja Jamie karkaavat kotoa ja piiloutuvat
Metropolitan-museoon. Jostakin syystä elättelin pienenä kummallisen pitkään
karkausfantasioita ja viimeistään tämän kirjan jälkeen museoon piiloutumisen
fantasioita. 18-vuotiaana New Yorkissa mun tärkeimpiä missioita
Metropolitanissa olikin etsiä se katossänky, jossa Claudia ja Jamie nukkuivat.
9. Pirkko Saision Punainen
erokirja. En tiedä, onko missään kuvattu hylätyksi tulemista yhtä sydäntä
särkevästi. Tunnelmat ja kirjoitustapa iskivät kovaa, kun 16-vuotiaana luin
ensimmäisen kerran.
10. Riikka
Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Itse asiassa
se ei ole totta, että tämä kirja olisi seurannut mukana mitenkään pitkään. En
tiedä, kolahtaako se enää edes vuoden kuluttua. Mutta se on listalla siksi,
että se oli yksinkertaisesti parasta, mitä mun käsiin saattoi sattua tänä
talvena. Otin sen töissä käsiini matkalla hyllyttämään sitä, muutin mieleni ja
palasin takaisin kassalle se mukana. Se oli pakko ostaa mukaan, ja herätti
lähes kivuliaan täydellisen tunnistamisen tunteen lisäksi epäilyksen, että olen
laverrellut omista fiiliksistäni turhan suurisuisesti jossakin kahvilassa
Riikka Pulkkisen kerätessä materiaalia viereisessä pöydässä. Toinen mahdollinen
tulkinta olisi tietysti, että nuorten, suklaasta ja korkokengistä nauttivien
kaupunkilaisnaisten jutut ja läpät ovat aika helposti löydettävissä itse kunkin
elämästä. Jos siis sattuu määritelmän täyttämään.
11. Listassa lukee
kymmenen, mutta oh well, kuka näitä laskee. L. M.
Montgomeryn Runotyttö -sarjaa en nimittäin voi jättää pois. Jos
Bethin kiltteys aiheutti jonkinlaisen alemmuuskompleksin, Emiliassa oli enemmän
särmää, ailahtelevuutta ja samaistuttavuutta. Ja toisin
kuin Anna -sarjassa, Emilia osattiin jättää nuorena ja kauniina
kirjailijana, juuri elämänsä rakkauden löytäneenä, eikä Montgomery rasittanut
sarjaa jatko-osilla, joissa olisi kuvattu hänen lapsiaan, avioliitto-ongelmiaan
ja perhe-elämäänsä. Luojan kiitos.
Kirjojen
lisäksi olen pohtinut seuraavia asioita tänä viikonloppuna: 1. Mango toimii
aika kivasti Old Jamaican Limited edition -erässä (onks se teksti luotu luomaan
paniikkia: TESTAA NYT, MUUTEN JÄÄT ILMAN?) 2. Taistolaislaulut kuulostaa
yllättävän hyvältä. 3. Manteleiden paahtaminen ja maustaminen savusuolalla,
hunajalla ja rosmariinilla johtaa aivan tajuttoman koukuttavaan yhdistelmään.
4. Kaiken listaaminen voi alitajuisesti olla seurausta myös liiasta Bridget
Jonesin lukemisesta. Sanoisin taas ”oh well”, mutta mussa heräsi vakava
epäilys, että se ainakin juontaa juurensa Bridgetistä, joka on viime päivinä
tuntunut tunkeutuvan joka paikkaan, vaikka ei tärkeimpien kirjojen listalle
päässytkään. Sori. Kaikella rakkaudella Bridget, en koe että meidän yhteinen
taival olisi vielä niin pitkällä.
 |
| Terveisiä Aleksandriasta. |
 |
| Bridget Jones's diary, Lontoo ja Starbucks. Mitä tähän nyt sitten sanoisi. Toisinaan kliseitä tarvitaan? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti