 |
| Oma huone. |
2014 on aika jännä vuosi. Lapsuudenkodissa jaoin huoneen siskoni kanssa 19-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen olen asunut Töölössä vailla omaa huonetta, avovaimona Kumpulassa, jälleen siskon kämppiksenä Kallion hujakoilla, pikkuveljen kanssa ja loppujen lopuksi päätynyt omituiseen tilanteeseen, jossa ensimmäistä kertaa elämässäni hallinnoin 52 neliötä omillani. Vuonna 2014 olen toistaiseksi valmistunut valtiotieteen kandidaatiksi, täyttänyt 24, asunut ensimmäistä kertaa yksin, askarrellut aarrekartan ja päätynyt jonkin kummallisen ajatuskulun myötä siihen tulokseen, että blogi voisi olla kiva tapa jakaa juttuja ja hömppää ja toistaiseksi melko kämäistä laatua olevia kännykkäkuvia, joilla yrittää tallentaa hetkistä edes osan.
Joo, mä olen juuri niitä. Niitä jotka kaivaa puhelimen esiin ravintolassa alkupalojen saapuessa pöytään ja asettelee ystävänpäivänä kukkia ja suklaata parhaaseen kuvakulmaan, eikä voi vastustaa kiusausta iskeä se versio todellisuudesta erilaisten Instagramin filttereiden kautta sosiaaliseen mediaan. Niitä, jotka toteaa kaverille kesken keskustelun siis aattele kun ton laittais Facebookiin ja joita harmittaa, kun kännykän kameran tarkkuus ei riitä tallentamaan vihreän nauhapastan, mustan valurautapannun ja rosmariinissa paistettujen paprikoiden värimaailmaa.
Jotenkin hassusti sitten alkoi eräänä päivänä tuntua siltä, että vakavasta riippuvuudesta eroon pyrkimisen sijaan olisi kokeilemisen arvoista testata, miten pitkälle ne jutut voi viedä. Ja olisiko siinä idistä höpötellä blogiin niistä jutuista, kuten ruoasta, lehdistä, kahviloista, tyypeistä ja kaupungeista. Katotaan?
 |
| Todistusaineistoa aarrekartasta. Instagramin filtterillä, tietty. |
 |
| Tarinassa mainitut ystävänpäivän kukat ja suklaa. Kyllä, ne piti asetella ja kuvata ennen syömistä, kiitos kysymästä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti