Olen alkanut epäillä, että maailmankaikkeus toteuttaa jonkinlaista hyvittelyproggista. Sen verran korkeissa sfääreissä on tullut huideltua alkuviikko. Tai sitten kyse on valosta. Mutta syystä tai toisesta mieleen on juolahtanut pari kertaa se hetki, kun istuin ystäväni kanssa baarissa ja se lausahti tuntuuks susta ikinä, että me saadaan kaikki mitä halutaan.
Sen lauseen voi ymmärtää monella tavalla väärin. Sillä ei tarkoitettu, että kummankaan elämä olisi ollut sillä hetkellä erityisen täydellistä. Ettei murheita tai ongelmia olisi ollut. Tarkalleen ottaen siinä baarissa taidettiin istua sinä iltana sadattelemassa elämäntilanteiden varjopuolia, mutta siitäkään ei voinut syyttää oikeastaan ketään; jotenkin ironisesti sekin oli seurausta siitä, mitä oli päättänyt elämässään haluta. Ne toiveet eivät aina toteutuneet siinä muodossa, kuin oli etukäteen kuvitellut, eikä niiden toteutuminen välttämättä lisännyt räjähdysmäisesti onnellisuutta. Itse asiassa aina toisinaan niiden toteutuneet versiot todellisuudessa tuntuivat kieroutuneen huumorintajun värittämiltä läpiltä; vähän kuin joku olisi lällätellyt korvan juuressa, että sitä saa mitä tilaa. No, me tilattiin kai siinä tilanteessa toiset tuopit. Ja kolmannet. Neljänteen mennessä me taidettiin jo uskoa hallitsevamme maailmaa melko sujuvasti.
Tällä viikolla ne hetket eivät kuitenkaan ole tuntuneet kohtalon vittuilulta. Ne ovat tuntuneet siltä, että kevät on tulossa, virallinen tutkintotodistus on nyt taskussa, vaihtopaikka luultavasti plakkarissa, putkiremonttipakolaiseksi joutuu heinäkuussa, ympärillä pyörii aika ihania tyyppejä ja jogurttijäätelö on hyvää. Eikä se aamun aloittaminen Thee Ultra Bimboosin Kallio lovella varsinaisesti pahentanut asioita, vaan hymyilin koko matkan kävellessäni yliopistolle.
 |
| Kevät tuli Töölönlahdelle. |
 |
| Vihdoinkin testasin Yobotin. Ei valittamista. |
 |
| Mieluummin överit kuin vajarit. Tässä oli tiistain lounas. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti