Viime viikon aikana olen oppinut pari kolme asiaa.
Yksi: jos mutakakun tekee kolme kertaa viikon sisällä, viimeisestä tulee epäilemättä paras. Sääli sinänsä, ettei mutakakkua tee mieli sen jälkeen tehdä tai syödä luultavasti koko kesänä.
Kaksi: jos on pienintäkään syytä järjestää juhlat, se kannattaa. Luultavasti joka kerta. Kolmen kakun leipominen tosin saattaa hetken synnyttää epäilyksiä, oliko juhliminen hyvä idea, mutta joka aamu herätessäni seuraavaan päivään olen ollut toista mieltä. Hyvien juhlien jälkeen on kivaa herätä aamulla ja rääppiä aamiaispöydässä juhlien ylijäämiä kukkien keskellä. Railakkaimpien juhlien jälkeen se edellyttää kyllä pahvilautasten ja tyhjien pullojen keräämistä. Mutta oikeastaan tyhjien pullokassien kauppaan kiikuttaminen tekee ystävien kanssa juhlimisesta jopa taloudellisesti kannattavan ratkaisun.
Kolme: räntäsateessa on ihan ookoo käyttää avokorkkareita ja kesämekkoa. Jos on valmistujaiset ja kesäkuu, se on jopa ihan selitettävissä. Olen tosin melko onnellinen, että matka pysäkille ja pysäkiltä yliopistolle ei ollut pidempi.
Olikohan niitä muita enää? Ainakin se, että niin ihania kuin juhliminen ja korkkarit ja kuohuva ja kukat ja retket ja sukulaiset ja kaverit onkin, niiden jälkeen on myös yhtä lailla ihanaa lösähtää sohvan nurkkaan, syödä sipsejä ja tapittaa How I met your motheria ennen sohvalle torkahtamista. Ja olla tekemättä yhtään mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti