Ensimmäiset
päivät Lontoossa vilisevät vaikutelmia, hoidettavia asioita, sekavia ajatuksia.
Asunto järjestyi yllättävän nopeasti, kun Claptonissa sijaitsevasta
väliaikaismajoituksesta saatiinkin pysyvä - vuokrasoppari alkaa lokakuun alusta,
joten tarvitsee keksiä majapaikka vain pariksi viikoksi ennen sitä. Mutta
sitten meillä on iso ja valoisa huone, lautalattia, takka ja oma kylpyhuone,
sopivan muhkea sänky ja maailman paras lähipitseria. Jos ikinä satutte
Lontooseen, Claptoniin kannattaa tulla vaikka ihan vain siksi, että pääsee Sourdoughiin syömään vuohenjuustopitsaa. Muita parissa päivässä kertyneitä paikkavinkkejä on, että Brixtonin bileet kannattaa tsekata - vaikka yöbusseilu Brixtonista Claptoniin raastoi jonkin verran hermoja - ja Shoreditchin särmikkyys oli kuulemma parhaimmillaan viisitoista vuotta sitten. Nyt hipsteritkin ovat löytäneet jo kauemmas, mistä kuulemma pettämätön indikaattori on, että Hackneyssakin myydään jo flat whitea. Lea-joen varsi on ihana paikka lenkkeillä, ja vastaan tulee graffittien ja hallirakennusten keskellä isoja ateljeita, siistejä kahviloita ja ruokamestoja.
Lontoo
ei ole liian kaunis, ei samalla tavalla kuin esimerkiksi Pariisi välillä on.
Lontoo on sopivan rujo, täällä on tilaa hengittää. Se on monin paikoin
suorastaan ruma, ja silti täynnä kauniita asioita: punatiilisiä taloja,
Tylypahkaa muistuttavia rakennuksia, viktoriaanisia pikkukatuja,
kuusikerroksisia kirjakauppoja ja hyvää kahvia.
Pahinta Lontoossa on näiden neljän päivän perusteella vuokrat. Parasta toistaiseksi kaikki muu. Ja se yöbussissakin pitkästä matkasta ja väsymyksestä murjottaminen sujuu paljon sutjakammin, kun toinen vieressä koettaa äärimmäisen ärsyttävällä positiivisuudella piristää ja hymisee koko matkan just a spoonful of sugar helps the medicine go down, medicine go dooown.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti