Aika harvakseltaan tulee nykyisin kirjoiteltua ruokajuttuja. Luulen, että hommaan vaikuttaa eniten kaksi käytännön asiaa: 1) jos luettavaa on parisataa sivua viikossa ja muitakin aktiviteetteja kiinnostaa tehdä, ruokahifistely jää ihan jo aikataulusyistäkin sivurooliin 2) mun muutoin ihanassa kodissa keittiökomero on pieni, laskematilaa vähän, ja varustukseen ei kuulu uunia - oikeastaan, varustukseen kuuluu yksi keittolevy ja mikro. 

Kolmas syy on seurausta kahdesta edellisestä. Musta tuntuu järkevämmältä säästää ihmiset näkemästä kuvia, joissa yritän instagramin filttereillä säätää mikrossa lämmitetyn pakastepitsan herkullisen näköiseksi ateriaksi.

Mutta kyllä aina välillä tulee arkenakin tehtyä poikkeuksia. Eilen muisteltiin Brightonin ikävässämme kaupungin täydellistä kasvisravintolaa ja sen halloumiburgereita lisukkeineen - ja päätettiin kokeilla jotain uutta vaihteeksi. Vaikka suhtaudun bataattiin vähän ennakkoluuloisesti, kuten lähtökohtaisesti kaikkeen makealta vivahtavaan ruokaan keittiössä, kokeilu bataattiranskalaisista onnistui yli odotusten. Plussaa myös helppoudesta ja nopeudesta. Ja vaikka käytössä olisi uuni, kannattaa kokeilla paistinpannua! 

Bataattiranskalaiset

3 isohkoa bataattia
sitruunamehua
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

majoneesia (lisukkeeksi)

Kuori bataatit ja leikkaa lohkoiksi. Kuumenna runsaassa oliiviöljyssä pannulla, mausta suolalla ja mustapippurilla. Kun lohkot ovat kypsyneet pehmeiksi, valele päälle vielä sitruunamehua. Nauti majoneesin kanssa.



Peeäs. Koska tällä kyseisellä aterialla nautittiin myös kuriositeettina mainittu mikrossa lämmitetty pakastepitsa, jätin kuvat ottamatta. Ja ihan noin niin kuin esteettisistä syistä kuva bataattiranskalaisista on Brightonin Food for friends -ravintolasta, ei omasta keittiöstä.

Vähän ottaa veronsa tanssia aamuneljään hopeahileissä keskellä metsää, kömpiä makuupussiin vaivaiseksi pariksi tunniksi ja herätä aamulla kahdeksalta huristelemaan takaisin kotiin. Tai no. Lähinnä ehkä torkkua toisen selkää vasten ja tuijottaa ohi viistäviä peltoja. Vaikka aikaisemmin yöllä olin vaihtanut riippumatossa maatessani muistuttanut itseäni teini-iän käsitteestä välikuolema ja hyväksynyt pienen lepohetken, ei sitä unta tainnut siitäkään huolimatta ihan hirveästi kertyä Kesäsiirtolan yössä. Kuka malttaa nukkua, jos metsässä hehkuu erivärisiä valoja, musiikki soi ja tanssi ei koskaan lakkaa, ei voi lakata, ei halua lakata?

Tänään kotiinpaluun jälkeen olen lähinnä maannut parvekkeella x-asennossa ja imenyt lämpöä siinä toivossa, että se varastoituu ja auttaa jaksamaan talvella kylmässä. Sen verran sain aikaiseksi, että pyöräilin lähikauppaan ja kyhäsin överin, hellesäähän sopivan toipumissalaatin. Let's face it, tuntikaupalla tanssiminen ja parin tunnin unet eivät tunnu enää seuraavana päivänä aivan yhtä iiseiltä hommilta kuin mitä 18-vuotiaana. Joten toipumissalaatti oli paikallaan.

Se ei ole kuvassa ehkä esteettisin ruoka, mitä on tullut tehtyä. Mutta tarkoitukseen osui ja upposi. Ja tällä ohjeella ruokaa tulee muuten aivan satavarmasti riittämiin, luultavasti myös huomiselle.

Toipumissalaatti:

500 g couscousta

1 nippu korianteria

1 prkl Kalamata-oliiveja

1 prk kikherneitä

1 pkt fetaa

4 avomaakurkkua

4 tomaattia

1 salaatti (esim Punainen Salanova)

savusuolaa

lime-mehua

mustapippuria

runsaasti oliiviöljyä

Laita 6 dl vettä kiehumaan. Kun vesi kiehuu, ota kattila pois hellalta ja lisää couscous, anna hautua 5 minuuttia kannen alla. Mausta oliiviöljyllä, lime-mehulla, mustapippurilla ja savusuolalla maun mukaan. Pese korianteri ja salaatti ja silppua sekaan. Korianterista kannattaa käyttää myös varret. Kuori avomaakurkut, paloittele ne, tomaatit ja feta. Sekoita ne ja kaikki loput ainekset keskenään tarpeeksi suuressa salaattikulhossa. Maistele lopuksi, jos jotakin tarvitsee lisää.

Kauho lautaselle jättiannos ja palaa parvekkeella sen kanssa x-asentoon. Ruokajuomasuositus: vissy. Mieluiten jäätävän kylmänä.

On olemassa niin rakkaita paikkoja, että niistä huomaa kokevansa jonkinlaista mustasukkaisuutta. Kun Nyt-liite kirjoitti Espoon parhaiten varjelluista salaisuuksista otsikolla Espoon kauneus saa minut itkemään, ensimmäinen tunteeni oli - siis sen otsikon kirvoittaneen sarkastisen hymyn jälkeen - innostuminen ("just näin!") ja heti sitä seuraava hysteria: ei kai se mene pilalle, ei kai sinne tule liikaa ihmisiä. Kolmanneksi yritin saada järkeistettyä epärationaalisen mustasukkaisuuskäyttäytymiseni. Kunnes puhelin soi, ja pääsin keskustelemaan vuorotellen kummankin vanhempani kanssa siitä, että ei kai se mee pilalle nyt sit.

Joko ollaan harvinaisen itsekästä porukkaa, tai sitten kyseiseen paikkaan liittyy niin paljon asioita, että se kimmoittaa aina välillä järjettömiä tunnereaktioita. Kyseessä on Espoon saariston Gåsgrund, jossa pienenä vierailin vähintäänkin kerran kesässä. Gåsgrund oli makeampi kuin mitkään muut saaret: siellä näkyi horisonttia riittämiin, aallot olivat järjettömän isoja ja kallioilla aina parhaat leikit. Täysi-ikäistyttyäni olen yrittänyt joka kesä taivutella jonkun mukaani telttailemaan saareen. Toistaiseksi hankkeella oli ollut huono menestys: on vaikeaa siirtää normaalit puistoreissut parin tunnin lauttamatkan päähän avomerelle, rahdata mukaan tarpeeksi juomavettä ja ruokaa, hankkia teltta, jne. Maksaa lauttalippu. Herätä tarpeeksi ajoissa. Kantaa kamat satamaan.

Paitsi yksi juttu. Se ei ole yhtään vaikeaa.

Lauttalippu maksaa opiskelijalle edestakaisin 5 euroa, ja Otaniemeen lauttalaiturille pääsee keskustasta helposti. Lauantaiaamuna heräsin hyvässä seurassa ja silmät sikkurassa lähdettiin liikkeeseen nyssyköiden ja pussukoiden kera. Lauttamatka meni kepeästi aamuheräilyyn ja meren tuijottelemiseen. Saaressa kävi ilmi, että olen onnistunut vuosikausia missaamaan tiedon Gåsgrundin saunan olemassaolosta. Siispä käytiin saunomassa, kierrettiin saarta. Syötiin kylmäsavutofulla ja fetatahnalla täytettyjä leipiä ja korianteri-kikherne-salaattia, seurana Brooklyn Summer Ale -bisse. Pikakahvin harkitseminen oli vaihdettu viime hetkessä mutteripannun ja espresson mukaan ottamiseen, ja kärsivällisen odotuksen seurauksena saatiin jälkkärikahvit nuotiolla keitetyksi - lisukkeena raparperipiirakka-parka, joka oli joutunut kangaskassissa matkaamaan milloin mitenkin päin. Huolimatta siitä, että se oli parhaat päivänsä nähnyt, sekin osoittautui ihan onnistuneeksi. Tai onko mikään oikeastaan pahaa, jos sen vetää kallioilla, varpaat merivedessä, nuotiolla keitetyn kahvin kanssa? Olen taipuvainen vastaamaan itse: mitä luultavimmin ei. Loppuhuipennuksena illalla kylmennettiin samppanja merivedessä ja kaivettiin esiin mansikat ja raidallisten villasukkien sisällä matkanneet lasit. Tässä vaiheessa olin itse jo euforian tuolla puolen.

Valehtelisin jos väittäisin, etteivät olleet elämäni parhaat eväät.

Parhaat eväät, paras ilma, parasta kaikki. Harvoin jutut, mistä unelmoi, toteutuvat yhtä prikulleen just niin kuin parhaimmillaan on haaveissa ollut. Tällä kertaa yöretki saaressa ylitti sen, mitä olin kuvitellut. En ole ihan vakuuttunut, onko maailmassa mitään yhtä päheetä kuin avata aamulla teltan suuaukko, ja huomata tuijottavansa suoraan horisonttiin. Sen jälkeen voi kipaista kallioille hampaidenpesulle, ja valmistautua keittämään uudet espressot nuotiolla.

Vaikka mullon taipumus kokea mustasukkaisuutta tästä paikasta, ihan rehellisesti kehotan jokaista käymään Gåsgrundissa. Se vaan on liian hieno paikka kenenkään pidettäväksi omana tietonaan. Kandee mennä, mieluiten yöksi. Lämmittäkää sauna ja uikaa meressä. Ja jos joku väittää, että meressä on liian kylmä uida, älkää sitten menkö. Pitäkää ne järvet ja stadikat. Tässä on vain ihan oma, ainutlaatuinen fiiliksensä. Ja toinen kehotus seuraa: tehkää näitä eväsleipiä. Etenkin, jos olette kasvissyöjiä, mutta vaikka ette olisikaan. Ne olivat nimittäin aivan jumalaisen hyviä. Niihin tarvittiin kylmäsavutofua, Samsaran vuokaruisleipää ja omaa klassikkosuosikkiani fetatahnaa.

Fetatahna:

1 prk pehmeää fetaa
n. 4-5 dl maustamatonta jogurttia
tuoretta timjamia
2 valkosipulinkynttä

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Silppua timjami. Murenna feta riittävän isoon astiaan ja kaada jogurtti päällä. Sekoita, kunnes fetasta ei ole enää jäljellä isoja möykkyjä ja seos on tasaista. Sekoita seokseen timjami ja valkosipuli. Oman maun mukaan voit lisätä jogurttia.

Mutteripannulla keitetyt nuotiokahvit hakkaa pikakahvin n. 1000-0.

Parhaat päivänsä kokeneet tennarit ja raparperipiirakka. Käytännössä molemmat toimivat moitteettomasti.

Ai kylmälaukku, mikä se on? Meressä jäähdyttämisessä on enemmän fiilistä, vähemmän kannettavaa.

Kröhöm.. No joo, saatoin tarjota pikkusormen kliseille, mutta oikeesti: olihan se nyt ihan sairaan kivaa.

Kliseitä jatkettu valkoisilla shortseilla. 

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Sääntö pätee skumppaan, mansikoihin ja auringonlaskuun. Kuvassa vikat hetket.

Nyt-liitteen juttu on luettavissa täällä http://nyt.fi/a1305814392218. Ja terveisiä Mikko-Pekka Heikkiselle: niin meidätkin. Se on ihan ookoo.

Lepoa & lohturuokaa

Kahvilla Espresso Edgessä.

Jokaisena aamuna ei voi herätä tuntien itseään oman elämänsä sankariksi. Joinakin aamuina to do -listoilla ja kopisevilla koroilla ei voi korjata kaikkea, eikä sille mahda mitään, että kuumemittarin lukemat nousevat uhkaavasti, lihaksia särkee ja tekee mieli jäädä peiton alle piiloon pahaa maailmaa.

  No, tytön on tehtävä mitä tytön on tehtävä. Tällä kertaa se tarkoitti lupaa sysätä hommat sunnuntai-illaksi ja pyhittää muu viikonloppu lepäämiselle, lohturuoalle ja baletille. Sivumennen sanoen, Kaunotar ja hirviö oli silkkaa rakkautta, eikä vähiten siksi, että katsomossa onnellisesti kikattelevat ja hyvin käyttäytyvät lapset sulattivat mun sydämen. Kriittisemmän seuralaisena arvio oli ensimmäisestä näytöksestä ja sen koreografioista syväluotaava "blaa", mutta itse olin siitäkin haltioissani. Toisesta näytöksestä oltiin yhtä mieltä; harvan asian olisi voinut tehdä yhtään paremmin.

  Lauantaiksi suljeuduin lähinnä keittiöön laittamaan lohturuokaa kuin viimeistä päivää. Lopputuloksena mässäilin chilisuklaa-brownies slash mokkapala slash cupcakes -asioita ja pitsaa. Toimii. Sitä paitsi tehtävien väkertäminen valmiiksi sunnuntai-iltana oli kivempaa, kun sai samaan aikaan mutustaa viimeiset suklaaöverit.

Lohturuoan klassikko.

Lohturuoan klassikko nro 2.

Chilisuklaa-brownies slash mokkapala slash cupcakes -asiat:

100 g voita

100 g chilisuklaata

reilu 2 dl intiaanisokeria

2 kananmunaa

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

maapähkinöitä maun mukaan

Kuorrute:

tomusokeria

kaakaojauhetta

kahvia

Pilko maapähkinät rouheeksi. Sulata kattilassa voi ja suklaa. Itse laitoin mainitun 100 g suklaata, mutta olisin taipuvainen linjaamaan, että enempi parempi - 150 olisi voinut hipoa täydellisyyttä. Sulaan voin ja suklaan sekoitukseen lisätään kananmunat. Vatkataan. Lopuksi kuivat aineet. Älä sekoita enempää kuin sen verran, että paakkuja ei jää. Sitten koko systeemi kaadetaan mahdollisimman somiin vuokiin ja laitetaan uuniin n. 20 minuutiksi 175:een asteeseen. Jos haluaa sisuksen jäävän kosteammaksi, lyhyempikin aika riittää. Kuorrute väsätään tällä välin sotkemalla tomusokeria, kaakaojauhetta ja aivan minimaalinen määrä kahvia. Mitä vähemmän kuorrutteeseen laittaa nestettä, sitä helpompi se on pursottaa tiettyyn muotoon. Lopuksi nonparellit ja kaikki on valmista suklaaövereiden vetämiseen.